Olli Tiuraniemi
Yhteisen energian hehku
Länsi Suomen opiston paritanssilinjan opetus on edennyt iholle ja ihon alle. Reilun kuukauden opiskelu on herättänyt pohtimaan, millaisen asian äärellä ollaan, kun puhutaan paritanssista ja sen opetuksesta.
Opinnot ovat avanneet paritanssin opetusta ja sitä, miten olen itse alan harrastajana kokenut vuosien varrella erilaiset tavat opettaa. Olen tunnistanut kokemukseni perusteella ainakin kaksi opetusmenetelmää: kala kuivalla maalla ja kala vedessä -menetelmät. Kala kuivalla maalla eli katsovassa tavassa opetellaan ensin askelia ja kuvioita, jonka jälkeen ne sovitetaan musiikkiin. Kala vedessä eli kehoa kuuntelevassa tavassa uidaan heti kiinni vienti-seuraamiseen ja musiikkiin. Tällöin kuvioiden opettelun lähtökohtana on tukea vientiä ja seuraamista sekä musiikin tulkintaa.
Yllä karrikoidusti kuvatut opetustavat ja niiden sekoitukset toimivat, enkä osaa kalan näkökulmasta arvioida kumpi on parempi tapa, mutta sen tiedän, että kuivalla maalla tulee ajan myötä hapenpuute ja vedessä on mukavampi uida. Koulutuksen myötä olen siis havahtunut pohtimaan erilaisia opetusmenetelmiä sekä sitä, mihin kunkin opettajan pedagogiikka perustuu. Mainittakoon, että erilaisista opetustavoista on tehty Oulun ammattikorkeakoulussa muutamia opinnäytetöitä. Erään opinnäytetyön mukaan seuraajan taidot kehittyvät paremmin kuvioihin perustuvassa opetustavassa.
Sitäkin on hyvä pohtia, mihin suuntaan tanssilavakulttuurin sosiaalinen normisto on kehittymässä ja mitkä tekijät tätä kehitystä määrittävät. Olen ymmärtänyt, että nykyään yhteen kappaleeseen voidaan tanssia useitakin eri tanssilajeja kuten esimerkiksi foksia, hidasta foksia ja rumba-boleroa. Tämä edellyttää kuitenkin, että viejä on hereillä ja kertoo seuraajalle selkeästi, koska laji muuttuu. Minusta tämä suuntaus avaa latua musiikin tulkinnalle ja tanssin luovuudelle.
Olen tuntenut lavoilla ajoittain turhautumista, kun osaan niin vähän kuvioita, mutta pyrin olemaan armollinen itseäni kohtaan ja huomioimaan oman tanssihistoriani. Parhaat kokemukset lavoilla olen kuitenkin saanut varsin vähillä kuvioilla. Vähemmän on ollut useasti enemmän. Toisaalta jos keskittyisin vain kuvioihin ja yrittäisin toistaa niitä mekaanisesti, ilman että tanssilajin olemus olisi hallussa, tanssi voisi tuntua suorittamiselta. Eli pidän vahvaa perusteiden opettamista hyvänä lähtökohtana tanssin opetuksessa.
Viennin ja seuraamisen harmonia
Seuraajana olen päässyt tarkkailemaan kehoni sisäistä avaruutta: kehon keskustaa, keskilinjaa, sykettä, läsnäoloa ja kehoa kokonaisuutena. Viejänä pitää lisäksi avata edellä kuvattu seuraajan avaruus ympäristöön eli tanssitilaan. Seuraajana koin, että minulla oli viejää enemmän päänsisäistä tilaa olla läsnä kehossani. Seuraaja voi siis keskittyä vientiin joka solullaan ja sulkea muut asiat pois mielestään. Siihen hänellä on hyvät mahdollisuudet, koska hänen ei tarvitse huomioida ympäristöä siinä määrin kuin viejä joutuu sitä tekemään. Roolin vaihtaminen on opettanut ymmärtämään, kuinka tärkeitä asioita läsnäolo ja viennin kuuntelu ovat. Sitäkin olen pohtinut, missä hyvää seuraamista opetetaan. Kokemukseni perusteella kurssien opetus painottuu aika pitkälti viennin opettamiseen.
Käsitykseni mukaan onnistunut tanssikokemus edellyttää molemmilta intensiivistä läsnäoloa ja keskinäistä luottamusta. Myös parin yhteinen hengitysrytmi voi olla merkityksellistä onnistuneen tanssikokemuksen aikaansaamiseksi. Missä määrin hengitysrytmi voi kantaa yhteistä liikettä ja voiko pienikin liike olla koko kehon ja yhteisen vienti-seuraamisen kannattelema. Parhaimmillaan tanssissa kaksi kehoa hengittää ja sykkii samaan tahtiin, molemmat oman osaamisensa rajoissa. Parista huokuu läsnäoloa sekä yhteisestä energiasta syntyvää valoa ja pari tanssii lavan parvessa kuin kalat vedessä.
Argentiinalaisen tangon taikaa
Alkusyksyn yhtenä lajina meillä on ollut myös argentiinalaisen tangon opetusta. Argentiinalaisen tangon harjoittelu vaatii kehon hallinnan lisäksi paljon myös aivotyöskentelyä ja erilaisten kuvioiden sisäistämistä. Suomeksi sanottuna argentiinalainen tango ja sen opettelu vaatii ehkä muita lajeja enemmän myös päätä. Tämä laji sopii kuulemma ehkäisevänä hoitomuotona varsinkin ikääntyville erityisen hyvin. Saimme opettajiltamme paljon henkilökohtaista opetusta ja meiltä vaadittiin myös omakohtaista hoksaamista.
Perehdyimme opetuksessa myös Milongaan käytännön harjoitteen kautta. Harjoite oli mielenkiintoinen kokemus, joka avasi lajiin liittyvää argentiinalaista tanssikulttuuria. Neljän päivän kurssi opetti, että argentiinalaisen tangon opettelu on vaativaa, nimenomaan lajin kokonaisvaltaisen luonteensa vuoksi. Itse en vielä pysty vastaamaan kysymykseen, millaista lisäarvoa argentiinalaisen tangon opettelu antaa muille lajeille. Ehkäpä saan vastauksen kysymykseeni myöhemmin omien kokemusteni kautta.
Kehon herääminen
Viikonlopun lavatanssit ovat paljastaneet sen, että opetuksen myötä tietoisuus omasta kehosta alkaa vähitellen heräillä ja kehittymistäkin toivottavasti tapahtuu. Onhan kurssin yksi tarkoitus kunkin oppilaan oman tanssijuuden kehittäminen. Olen tullut tietoiseksi oman ryhtini virheasennoista, jotka ovat osin työ- ja harrastusperäisiä. Tanssissani on ymmärrettävästi edelleen myös juoksuharrastuksesta johtuvia liikeratoja. Esimerkiksi tangossa ja hitaassa valssissa liikun liikaa päkiöiden varassa ja nokkakin pyrkii halkomaan liikaa tuulta. Ei ihme, että Kuubassa minulle sanottiinkin: Olli tämä ei ole maratonia tämä on salsaa.
Sitä on vaikea sanoa, missä ajassa virheitä saa korjattua, mutta pääasia on, että kiinnitän tanssiessa huomioita oman kehoni kannatteluun ja siihen, mihin suuntaan sitä pitäisi kehittää. Lisäksi minulle on avautunut käsien merkitys suhteessa vartaloon ja vientiin. Vähitellen olen tiedostanut myös sen, että ainoa asia, jota tanssissani voin muuttaa on oma vienti. Katseella ja pelkällä ajatuksen voimalla paria ei voi ohjata, siihen tarvitaan myös toistojen kautta opittua kehon kieltä. Uskon, että opetus auttaa tiedostamaan kehoa ja sen liikeratoja entistä paremmin ja siitä voi olla hyötyä myös arjen askareissa.
Tanssitila sisälläni on kasvanut
Länsi Suomen opiston paritanssilinjalla olen saanut puhallettua tanssikuplaani uutta ilmaa, minkä seurauksena tanssitila sisälläni on kasvanut. Pyrkimys on, että saan kurssin aikana kuplaani niin paljon ilmaa, että vapaudun sisäisistä tanssiin liittyvistä peloista ja häpeän tunteista. Olen hetkittäin rohkaistunut hyppäämään perinteisen kehikon ulkopuolelle tanssimaan vapaasti tuntemusteni perusteella ilman pään sisäisiä rajoituksia.
Yhteisen energian hehku
Länsi Suomen opiston paritanssilinjan opetus on edennyt iholle ja ihon alle. Reilun kuukauden opiskelu on herättänyt pohtimaan, millaisen asian äärellä ollaan, kun puhutaan paritanssista ja sen opetuksesta.
Opinnot ovat avanneet paritanssin opetusta ja sitä, miten olen itse alan harrastajana kokenut vuosien varrella erilaiset tavat opettaa. Olen tunnistanut kokemukseni perusteella ainakin kaksi opetusmenetelmää: kala kuivalla maalla ja kala vedessä -menetelmät. Kala kuivalla maalla eli katsovassa tavassa opetellaan ensin askelia ja kuvioita, jonka jälkeen ne sovitetaan musiikkiin. Kala vedessä eli kehoa kuuntelevassa tavassa uidaan heti kiinni vienti-seuraamiseen ja musiikkiin. Tällöin kuvioiden opettelun lähtökohtana on tukea vientiä ja seuraamista sekä musiikin tulkintaa.
Yllä karrikoidusti kuvatut opetustavat ja niiden sekoitukset toimivat, enkä osaa kalan näkökulmasta arvioida kumpi on parempi tapa, mutta sen tiedän, että kuivalla maalla tulee ajan myötä hapenpuute ja vedessä on mukavampi uida. Koulutuksen myötä olen siis havahtunut pohtimaan erilaisia opetusmenetelmiä sekä sitä, mihin kunkin opettajan pedagogiikka perustuu. Mainittakoon, että erilaisista opetustavoista on tehty Oulun ammattikorkeakoulussa muutamia opinnäytetöitä. Erään opinnäytetyön mukaan seuraajan taidot kehittyvät paremmin kuvioihin perustuvassa opetustavassa.
Sitäkin on hyvä pohtia, mihin suuntaan tanssilavakulttuurin sosiaalinen normisto on kehittymässä ja mitkä tekijät tätä kehitystä määrittävät. Olen ymmärtänyt, että nykyään yhteen kappaleeseen voidaan tanssia useitakin eri tanssilajeja kuten esimerkiksi foksia, hidasta foksia ja rumba-boleroa. Tämä edellyttää kuitenkin, että viejä on hereillä ja kertoo seuraajalle selkeästi, koska laji muuttuu. Minusta tämä suuntaus avaa latua musiikin tulkinnalle ja tanssin luovuudelle.
Olen tuntenut lavoilla ajoittain turhautumista, kun osaan niin vähän kuvioita, mutta pyrin olemaan armollinen itseäni kohtaan ja huomioimaan oman tanssihistoriani. Parhaat kokemukset lavoilla olen kuitenkin saanut varsin vähillä kuvioilla. Vähemmän on ollut useasti enemmän. Toisaalta jos keskittyisin vain kuvioihin ja yrittäisin toistaa niitä mekaanisesti, ilman että tanssilajin olemus olisi hallussa, tanssi voisi tuntua suorittamiselta. Eli pidän vahvaa perusteiden opettamista hyvänä lähtökohtana tanssin opetuksessa.
Viennin ja seuraamisen harmonia
Seuraajana olen päässyt tarkkailemaan kehoni sisäistä avaruutta: kehon keskustaa, keskilinjaa, sykettä, läsnäoloa ja kehoa kokonaisuutena. Viejänä pitää lisäksi avata edellä kuvattu seuraajan avaruus ympäristöön eli tanssitilaan. Seuraajana koin, että minulla oli viejää enemmän päänsisäistä tilaa olla läsnä kehossani. Seuraaja voi siis keskittyä vientiin joka solullaan ja sulkea muut asiat pois mielestään. Siihen hänellä on hyvät mahdollisuudet, koska hänen ei tarvitse huomioida ympäristöä siinä määrin kuin viejä joutuu sitä tekemään. Roolin vaihtaminen on opettanut ymmärtämään, kuinka tärkeitä asioita läsnäolo ja viennin kuuntelu ovat. Sitäkin olen pohtinut, missä hyvää seuraamista opetetaan. Kokemukseni perusteella kurssien opetus painottuu aika pitkälti viennin opettamiseen.
Käsitykseni mukaan onnistunut tanssikokemus edellyttää molemmilta intensiivistä läsnäoloa ja keskinäistä luottamusta. Myös parin yhteinen hengitysrytmi voi olla merkityksellistä onnistuneen tanssikokemuksen aikaansaamiseksi. Missä määrin hengitysrytmi voi kantaa yhteistä liikettä ja voiko pienikin liike olla koko kehon ja yhteisen vienti-seuraamisen kannattelema. Parhaimmillaan tanssissa kaksi kehoa hengittää ja sykkii samaan tahtiin, molemmat oman osaamisensa rajoissa. Parista huokuu läsnäoloa sekä yhteisestä energiasta syntyvää valoa ja pari tanssii lavan parvessa kuin kalat vedessä.
Argentiinalaisen tangon taikaa
Alkusyksyn yhtenä lajina meillä on ollut myös argentiinalaisen tangon opetusta. Argentiinalaisen tangon harjoittelu vaatii kehon hallinnan lisäksi paljon myös aivotyöskentelyä ja erilaisten kuvioiden sisäistämistä. Suomeksi sanottuna argentiinalainen tango ja sen opettelu vaatii ehkä muita lajeja enemmän myös päätä. Tämä laji sopii kuulemma ehkäisevänä hoitomuotona varsinkin ikääntyville erityisen hyvin. Saimme opettajiltamme paljon henkilökohtaista opetusta ja meiltä vaadittiin myös omakohtaista hoksaamista.
Perehdyimme opetuksessa myös Milongaan käytännön harjoitteen kautta. Harjoite oli mielenkiintoinen kokemus, joka avasi lajiin liittyvää argentiinalaista tanssikulttuuria. Neljän päivän kurssi opetti, että argentiinalaisen tangon opettelu on vaativaa, nimenomaan lajin kokonaisvaltaisen luonteensa vuoksi. Itse en vielä pysty vastaamaan kysymykseen, millaista lisäarvoa argentiinalaisen tangon opettelu antaa muille lajeille. Ehkäpä saan vastauksen kysymykseeni myöhemmin omien kokemusteni kautta.
Kehon herääminen
Viikonlopun lavatanssit ovat paljastaneet sen, että opetuksen myötä tietoisuus omasta kehosta alkaa vähitellen heräillä ja kehittymistäkin toivottavasti tapahtuu. Onhan kurssin yksi tarkoitus kunkin oppilaan oman tanssijuuden kehittäminen. Olen tullut tietoiseksi oman ryhtini virheasennoista, jotka ovat osin työ- ja harrastusperäisiä. Tanssissani on ymmärrettävästi edelleen myös juoksuharrastuksesta johtuvia liikeratoja. Esimerkiksi tangossa ja hitaassa valssissa liikun liikaa päkiöiden varassa ja nokkakin pyrkii halkomaan liikaa tuulta. Ei ihme, että Kuubassa minulle sanottiinkin: Olli tämä ei ole maratonia tämä on salsaa.
Sitä on vaikea sanoa, missä ajassa virheitä saa korjattua, mutta pääasia on, että kiinnitän tanssiessa huomioita oman kehoni kannatteluun ja siihen, mihin suuntaan sitä pitäisi kehittää. Lisäksi minulle on avautunut käsien merkitys suhteessa vartaloon ja vientiin. Vähitellen olen tiedostanut myös sen, että ainoa asia, jota tanssissani voin muuttaa on oma vienti. Katseella ja pelkällä ajatuksen voimalla paria ei voi ohjata, siihen tarvitaan myös toistojen kautta opittua kehon kieltä. Uskon, että opetus auttaa tiedostamaan kehoa ja sen liikeratoja entistä paremmin ja siitä voi olla hyötyä myös arjen askareissa.
Tanssitila sisälläni on kasvanut
Länsi Suomen opiston paritanssilinjalla olen saanut puhallettua tanssikuplaani uutta ilmaa, minkä seurauksena tanssitila sisälläni on kasvanut. Pyrkimys on, että saan kurssin aikana kuplaani niin paljon ilmaa, että vapaudun sisäisistä tanssiin liittyvistä peloista ja häpeän tunteista. Olen hetkittäin rohkaistunut hyppäämään perinteisen kehikon ulkopuolelle tanssimaan vapaasti tuntemusteni perusteella ilman pään sisäisiä rajoituksia.
Kivahan näitä on pohdiskella, varsinkin kun minulla ei ole minkäänlaista ammatti-identiteettiä tanssin opettamisen saralla, jolloin ainoaksi näkökulmakseni jää kokemusasiantuntijuus siitä, millaiselta tuntuu, kun aloittaa tanssimisen pystymetsästä varsin iäkkäänä suomalaisena miehenä. Koulutus on sysännyt liikkeelle prosessin ja olen yllättänyt itseni pohtimasta, miten minä opettajana aloittaisin ja vetäisin tunnin henkilöille, joista suuri osa on ensimmäistä kertaa tanssitunnilla: miten uusia harrastajia voisi innostaa, miten ryhmään saisi rohkaisevan ilmapiirin ja miten kurssilaiset saisi tulemaan uudelleen tanssitunneille.
Kommentit
Lähetä kommentti