Outi Ahlström ja Airi Kivistö

Oppia ikä kaikki

Muiden ihmisten aloittaessa syyslomaviikkojaan meidän koulu jatkuu. Seuranamme on iso joukko ulkomaalaisia englannin kielen opiskelijoita. Koulun tiloissa on paljon uusia ihmisiä ja iloinen kansainvälinen tunnelma.

Lämmin syksyinen viikkomme alkoi maanantaina viimeisellä pilates-tunnillamme. Viimeinen ja ehkä paras. Sillä yksi tunnin harjoitteista tuki ja auttoi oivaltamaan rumbatyöskentelyssä mietittyä eroa varpaiden ja jalan uloskiertämisessä. Kyse on siis lonkan lateraali rotaatiosta, kuten anatomian opiskelija osaisi kertoa.  Tällaiset oivaltamiset ovat mukavia ja tarpeellisia.

Meillä oli myös viimeinen anatomian tunti.

Se käytettiin keskiviikkona olevan anatomian kokeen koealueen läpikäymiseen.  Itse koetilaisuus pidettiin juhlasalissa, johon meille jokaiselle oli tuotu oma pulpetti. Ohjeiden mukaisesti jokainen sai tuoda koetilanteeseen lyijykynän, kumin ja A4-sivun kokoiset omat muistiinpanot tärkeimmistä koealueen asioista. Koe kestäisi 90 minuuttia.

Onneksi olimme tajunneet valmistautua kokeeseen asian vaatimalla vakavuudella. Kokeeseen valmistautuminen, sen etukäteen aiheuttamat reaktiot sekä siitä selviäminen oli meille aikuisille omanlaisensa haaste. Osa meistä oli viimeksi valmistautunut tai osallistut mihinkään kirjalliseen kokeeseen yli neljännes vuosisata sitten.

Onko muukin oppiminen täällä meille ikäihmisille erilaista- haastavampaa kuin nuorille?

Meneekö kaiken muunkin oppiminen saman kaavan mukaan? Pitäisikö opetusmetodeissa olla eroja, kun kyse on nuorista opiskelijoista tai keski-ikäisistä ihmisistä?

Onko oppiminen erilaista?

Nauttiiko tai iloitseeko aikuinen edes oppimisestaan samalla lailla?

Näitä mietimme Airin kanssa kokeen tuloksia sulatellessamme ja tätä kirjoitusta miettiessämme.

Tulimme siihen tulokseen, että kyllä me osaamme iloita ja nauttia oppimisestamme, niistä pienistä oivalluksista. Ja ne ovat meille tärkeitä. Miksi muuten olisimmekaan täällä? Meidän vanhempien täytyy kyllä antaa välillä kehollemme aikaa ja anteeksi.

Luovuus paritanssi-tunnilla saimme yksilöllistä palautetta opettajaltamme. Elisa tanssi meidän kaikkien kanssa vuorotellen fuskua.  Palaute analysoi enemmän tanssiamme seuratanssitilanteessa kuin aitoja teknisiä puutteitamme. Palautteen saaminen opettajalta on tärkeää. Otamme kaikki sitä mielellämme vastaan, yritämme oppia siitä ja mikä mukavinta, nautimme myös toistemme kehityksestä.

Lissun tanssitekniikka-tunnilla sitten jatkettiin fuskulla. Tämä totesi heti yks kantaa, että tanssimme on laiskan näköistä, ja että tekemisen pitää olla napakampaa.

Opettaja kääri hihansa ja totesi että: ”Menkääs kaikki tonne mun taakse!”

Tästä seurasi muutama hyvä oivallus ja monta hyvää syytä puhua oppimisen ilosta. Ryhmässämme tapahtui ryhtiliike. Hetkittäin jopa tanssillisesti ulospäin näkyvä. Jääkö se pysyväksi tilaksi, emme osaa sanoa, mutta ainakin meille jäi monia asioita hautumaan- kertausta ja toistoja odottaen. Innolla.