EKAN KUUKAUDEN KUULUMISIA



Kuvassa Kirsiä lukuunottamatta koko porukka viidennen opetusviikon 
viimeisen tunnin jälkeen. Ryhmädynamiikan logiikan mukaan ollaan jo 
ohitettu kuherruskuukausi ja jonkun naama voi välillä ärsyttää kovastikin,
mutta onneksi vain vähän aikaa!


Syksyn 2020 paritanssilinjan opintoja on takana reilu kuukausi, jäljellä kaksi. On iso etuoikeus saada olla mukana kehittämässä ja rakentamassa tämän tyyppistä koulutusta paritanssin kentälle.

Opinnot keskittyvät hyvin vahvasti kolmeen eri osa-alueeseen: tanssilliset asiat, kehonhuollolliset asiat ja tanssimusiikkiin ja -kulttuuriin liittyvät asiat. Lisäksi on tutustuttu paritanssiin opettamisen näkökulmasta. Opiskelijat pitävät opinnoista oppimispäiväkirjaa, joista olen saanut luvan poimia tähän tekstiin kommentteja, ne on tekstissä violetilla fontilla. 

TANSSITEKNIIKKA JA PARITANSSI / ANNIINA,ELISA, LISSU

Tanssilliset asiat pitävät sisällään minun eli Lissun, Anniinan ja Elisan tunteja. Kurssin alussa päätettiin yhdessä opiskelijoiden kanssa lajit, joihin opetus painottuu ja me kolme suunnittelemme opetuksen sisällön niin, että tunnit tukevat toisiaan. 


ANNIINA 


Anniina keskittyy tanssijan oman kehollisen taidon kehittämiseen sekä yleisellä tasolla että lajien sisällä.


"Tämä on niiiiiiiin helppoa ja niiiiiiiin vaikeeta!! Ja niin superkivaa ja kauheeta, kun ei vain mene käytäntöön vaikka pää tajuaa." 


"Tangon askelin liikkumista, ja sain ihailla Anniinan upeaa liikkumista ja ensin en voinut muuta tehdä ( koska se oli niin kaunista) ja vasta sitten kun menimme salia päästä päähän pystyin peilaamaan liikettä."


"Rakastan Anniinaa ja näitä tuntejaTässä taas avautui se, että olemme ryhmässä niin erilaisia. Tämä tunti, joka oli minulle taivas, näytti tosi selkeästi olevan toisille helvetti."


"Rumban perusaskelta kävimme läpi kuten rumbaboleroakin. Nämä ovat vähemmän tuttuja tansseja minulle, joten olen tavallaan koko ajan epämukavuusalueella, mutta ekaa kertaa näitä lajeja tanssiessani opettajien rauhallisuus ja päämäärätietoisuus luo turvaa ja innostaa kokeilemaan uudelleen ja uudelleen."


"Anniinan tunnilla tuli todettua jälleen, että fyysinen kosketus on ihana asia. Tarkoitus oli löytää kroppaan tangolle sopivaa fiilistä kehoon, mm. pitkää ryhdikästä selkää. Ei varmaan oo vaarallista, että samalla tuli kylmät väreet kroppaan. Haluan hartiat, yläkropan osata pitää paremmassa asennossa ja riittävän rentona tanssiessa, vähemmän tulis niska- ja pääkipuja."


ELISA 


Elisan tuntien pääpaino on luovan ja vuorovaikutteisen tanssin löytämisessä. 


"Elisa jatkoi selkeää linjaa opetuksessa. Humpasta kuoriutui yksinkertaisuudessaan monipuolinen tanssi riisumalla siitä ylimääräisiä oletuksia."


"Heräsi ajatuksia, miten liikun, jotta toinen pystyy seuraamaan, miten kosken, että se tuntuu hyvältä toisesta.. mielenkiintoista!!"


"Elisan hitaiden tunneilla tapasin Superseuraajan ja wow kuinka mahtava tanssija hän oli. Oma tanssitaitoni nousi uudelle tasolle hänen kanssaan. Hänen poistuttuaan yritin ymmärtää ajatusta, että tavoitteena on liikuttaa itseään ja sen kautta toista.


"Luulenpa, että tällä kurssilla voisi olla  itselleni syvällisempikin merkitys, koska havahduin siihen, että oman kehon paremman tuntemisen ja sen kuuntelemisen kautta voi saada paremman yhteyden myös sisäiseen maailmaansa ja avautua tuntemaan enemmän ja syvemmin."


"Pedagogiikkatunnilla saatiin maistiainen Kiddie Jamista. Oltiin Paso doble tunnilla, joka ei oo mulle tuttu laji. En meinannu, enkä saanukkaa pidäteltyä äänellistä hymyä kun Elisa oli niin ihana ja tanssi oli ihanaa."



LISSU 


Minun tunneillani syvennetään yleisen virittäytymisen jälkeen tanssiteknisiä asioita parityöskentelyn näkökulmasta ja täydennetään lajien kuviopankkia. 


"Oppimistilanne oli mahtava, opettajan ammattitaito huokui NYT OLEMME HYVISSÄ KÄSISSÄ ja rauhallinen kannustava ilmapiiri leijui yllämme. Ryhmä on motivoitunut, innostunut ja on ihanaa kun meillä on monen tasoisia oppijoita, saan oppia myös muilta. "


"Oivallus; ihanaa, kun Lissu sanoo aina, ettei tanssissa ole oikeaa tai väärää!! Siinä olisi monelle tanssijalle sekä tanssiopelle viesti, ei tarvitse olla ehdoton, eikä ajatella, että vain minun tapani on oikein.."


"Paritehtävät (yhteinen hengitys, toinen parista silmät kiinni) tuntuvat erityisen lämpöisiltä. Jopa terapeuttisesta, kun kävelen parin kanssa käsi kädessä. Pääsen mielikuvamatkalle lapsuuteeni, kun kävelin äitini kanssa lapsena käsi kädessä. Liikutuin oikeasti.


"Viikon alusta lähtien alkaa hoksaamaan, että kurssi on perusteellisempi kuin itse kuvitteli. Tanssi ja sen oppimis- ja opetus näkökulmaa katsellaan ”alkujuuria” myöten, mikä on mainio asia".


"Taakse oli yllättävän vaikea liikkua. Sitä aina on tähän asti menny vaan jotenki suuremmin ajattelematta miten menee ja miten pitäisi mennä. Nyt kun sitä teki yksin ilman paria niin suuret haasteet oli läsnä."


Viejä-seuraaja -asia on tällä kurssilla löytänyt luontevasti oman juttunsa –osa asioista tehdään automaattisesti molemmissa rooleissa, osassa asioita opiskelijat itse valitsevat roolinsa. Tästä 13 hengen porukasta kolmen ”oikean miehen” lisäksi useampi nainen haluaa oppia viemään, joten parin kanssa tanssittavilla tunneilla ei ole ollut tämän asian kanssa ongelmaa. 

 

Tanssillisiin asioihin saadaan vielä lisää monipuolisuutta, kun Hanna Tuominen tulee pitämään kolme tiivistä kahden päivän jaksoa ja porukka pääsee hänen kanssa syventymään ainakin buggin ja west coast swingin saloihin. 

TANSSIJAN HYVINVOINTI / NIINA 

Jokainen opiskelija on jo kuluneen kuukauden aikana huomannut, miten iso merkitys kehonhuollollisilla asioilla on oman hyvinvoinnin kannalta. Näihin asioihin kurssilla saa viikottain erittäin laadukasta oppia Kastarin Niinalta. Näiden tunten sisältö vaihtelee anatomian opiskelusta pilateksen kautta kehonhuollolliseen balettiin. 


"Ensivaikutelma Niinasta oli sykähdyttävä, mielettömän herkkä ja taiteellinen nainen, asiantunteva ja osaava myös."


"Koin itsekseni pienen herkistymisen hetken, kun itseeni keskittyminen tuntui niin hyvältä. Kiitos Niinalle, että edettiin hitaasti ryhmän tahtiin. Tanssiminen tuntuu jo lihaksissa, ja palautuminen on tärkeää. 


"Dodii, olen karttanut pilatesta syystä että olen pitänyt sitä mummolajina, mutta jo ekalla tunnilla yuberihana Nina sai minut fanixi" 


"Tutkittiin yhteyksiä luisiin rakenteihin pareittain. Kaveri juurrutti ittensä lattiaan, alettiin tunnustelee sen luita ja vähä työntään painoo siihen. Oli mielenkiintosta."

 


TANSSIMUSIIKKI JA TANSSITIETO / LASSE, LISSU 

Paasikon Lassen pitämät musiikkitunnit ovat opiskelijoille viikon odotetuimpia hetkiä. Lassen äärimmäisen laaja tieto ja osaaminen tanssimusiikin ja siihen liittyvien asioiden saralla on vertaansa vailla ja yli 40 vuoden käytännön kokemus tanssimusiikkona takaa sen, että asioille löytyy aina myös käytännön yhteys. Tähän mennessä on opiskeltu rytmiikan perusteita ja tutustuttu eri tanssirytmien erityispiirteisiin, pikkuhiljaa siirrytään tutustumaan suomalaisen populaarimusiikin kehitykseen, johon liittyy vahvasti myös suomalaisen paritanssikulttuurin kehittyminen. Näitä asioita tutkitaan Lissun ohjeiden mukaan yhteistoiminnallisesti tekemällä oppimisalustalle sivusto, josta käy selville miten yleinen kulttuurihistoria sekä musiikin ja paritanssin kehitys ovat kulkeneet rinnakkain.


"Lassen kanssa kävimme monistetta, heppua on kiva kuunnella, tyyli on sellainen ettei rupea nukuttaan vaihkei kaikki mene ihan korvien väliin, arvostan.


"Tää on niiiiiiiiiiiin ihanaa!! Muistiinpanovihko täynnä knoppeja ja vankka tietopaketti kolmimuunteisuudesta, musiikin historiasta, iskujen sijoituksesta suhteessa muihin iskuihin...."


"Musiikintunnilla" olin ihan liekeissä. Asiaa tuli paljon, mutta tässäkin omaksumista helpotti se, että olin jo kerran ollut Lassen luennolla.  Itselleni tanssista kolmasosan muodostaa musiikki."


"Mahtavaa, pilkkominen musiikissa osiin ja rytmi kerroksiin, tuo itselle uusia oivalluksia, kuulen jo musiikin eri tavalla. Yleensä kuuntelen sanoja ja tarinoita, nyt kuulen basson ja muitakin elementtejä, ihan fiiliksissä."


VIELÄ ON ONNEKSI 2kk JÄLJELLÄ

Paljon on siis jo opittu ja paljon on vielä jäljellä. Opettajana on upeaa seurata ryhmän intoa ja heittäytymistä ja olla mukana oppimisen matkalla. Tämä kolme kuukautta tulee olemaan näille ihmisille todella merkityksellinen –tanssin oppimisen lisäksi elämään on tullut uusia ystäviä ja oma ajatusmaailma on kenties muuttunut niin, että tämän jälkeen pystyy ottamaan vastaan asioita ihan uudella tavalla. 


Loppuun vielä yksi ihana palaute opiskelijoiden oppimispäiväkirjasta: 


"Oikeanlainen palaute ei saa oppijaa tuntemaan itseänsä huonoksi vaan riittävän hyväksi, kun opettaja antaa lisää vinkkiä vielä paremman tuloksen aikaansaamiseksi."


Palaute on aina kaksisuuntainen. Samalla tavalla kuin oppilaat saavat palautetta opettajalta, opettaja saa palautetta oppilailta ja oikealla tavalla annettu palaute tuo oppilailta lisää vinkkiä vielä paremman tuloksen aikaansaamiseksi! 

Seuraava 3kk paritanssikurssi on 1.2.-30.4.2021, oletko sinä mukana silloin? 

Mikäli kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä liisa@tanssintahti.com , 050-4431011. 


    

 

 

Kommentit

Suositut tekstit