Tanssia kolme kuukautta / Liisa Kontturi-Paasikko

Me Huittisten Länsi-Suomen opiston paritanssilinjan opiskelijat ja opettajat tulemme kokemaan unohtumattomat kolme kuukautta tanssin parissa, mukaan tulee mahtumaan paljon onnistumisen elämyksiä ja luultavasti myös muutama tuskan kyynel, mutta ihan taatusti kaikki tapahtuu upean yhteisöllisessä ja sallivassa ilmapiirissä. 


Kuka tanssii?

Syksyn 3kk paritanssilinjalle ilmoittautui loppujen lopuksi 13 opiskelijaa eri puolilta Suomea. Näistä upeista tyypeistä kolme on miespuolista, mutta suurin osa naisihmisistä haluaa opetella tanssimaan myös viejänä. Ikähaarukka on nuorista aikuisista eläkeläisiin ja taitotaso on ensimmäisten tanssituntien perusteella aikalailla tasalaatuinen. 


Opettajan näkökulmasta porukka on siis “hykerryttävän kutkuttava” eli sellainen, jonka kanssa voi tehdä mitä vain! 


Kuka tanssittaa?

Opettajat ovat pääosin "paikallisia" suuruuksia, yhden pidemmältä tulevan vierailijan rehtori on luvannut kurssille ottaa. Tämän opettajaporukan kanssa kurssilla on vahvaa osaamista tavallisimpien lavoilla tanssittavien lajien, swinglajien, tanssimusiikin ja kehonhuollollisten asioiden osalta ja opettajilla on hyvin samankaltainen näkemys siitä, että oppimisen perusta rakennetaan sekä kehollisen että tiedollisen ymmärtämisen kautta.


Lissu eli Liisa Kontturi-Paasikko_ Minä eli tämän tekstin kirjoittaja vastaan opintojen sisällöstä ja aikatauluttamisesta ja opetan päälajia eli paritanssia, siinä minulla on vastuualueena tanssilajien tanssitekniikka ja parityöskentely. Lisäksi pidän jonkin verran pedagogiikan ja tanssitiedon tunteja ja yhdessä opiskelijoiden kanssa tutustumme tanssitapahtuman tuottamiseen. 

Elisa Ahonen _ Elisa on mukana paritanssiopinnoissa ja tulee heittäytymään opiskelijoiden kanssa luovaan ja musiikkilähtöiseen tekemiseen. 


Anniina Koivuniemi _Anniina lähestyy paritanssilajeja yleisen tanssitekniikan ja kehon ergonomisen liikkeen näkökulmasta teettäen paljon asioita ilman paria, mutta kehittäen opiskelijoiden kehollista osaamista. 

Hanna Tuominen_Hanna tuo opiskelijoiden käyttöön oman erityisosaamisensa swinglajien osalta ja hänen tiiviiden vierailupäiviensä (3x2pv) aikana tanssitaan mm. buggia ja west coast swingiä. 

Niina Kastari_Niinan kanssa huolletaan kehoa, tehdään Pilatesta ja tutustutaan baletin perusteisiin kehonhuollon näkökulmasta ja opiskellaan mitkä lihakset ja luut kehoa oikein liikuttavat. 


Lasse Paasikko_Lassen kokemus ja osaaminen tanssimusiikin erityisasiantuntijana on vertaansa vailla ja opiskelijat pääsevät hänen kanssaan syventymään sekä rytmiikan perusteisiin että tutustumaan eri tanssirytmien erityispiirteisiin ja viepä Lasse opiskelijat aikamatkalle suomalaisen populaarimusiikin kehityskaarelle. 


Mitä opiskellaan?

Ensimmäisellä viikolla, kolmen ensimmäisen päivän aikana päästiin jo maistamaan aika laajalti opiskeluun liittyviä asioita. Lissun kanssa lähdettiin rauhassa tutustumaan vakiotanssinomaisten lajien perusteisiin eli kehojen peilaamiseen ja painon kuljettamiseen. Anniinan kanssa tutkittiin kehon erilaisia rotaatioita ja aloiteltiin harjoittelemaan niitä yksin tanssittavassa tangosarjassa. Musiikin ja rytmiikan ihmeelliseen maailmaan sukellettiin jo Lassen kanssa ja Niinan kanssa päästiin tutustumaan improvisointiin, josta yhdessä oppimispäiväkirjassa luki: " Parin kanssa tuli niin hypnoottinen yhteys, että olimme hetken yksi henkilö eikä kaksi erillistä ihmistä."



Ensimmäisellä viikolla lähdettiin Lissun kanssa rauhassa tutustumaan paritanssin perusteisiin eli kehojen peilaamiseen ja painon kuljettamiseen. 


Anniinan kanssa tutkittiin kehon erilaisia rotaatioita ja aloiteltiin harjoittelemaan niitä yksin tanssittavassa tangosarjassa. 


Musiikin ja rytmiikan ihmeelliseen maailmaan sukellettiin jo Lassen kanssa ja Niinan kanssa päästiin tutustumaan improvisointiin, josta yhdessä oppimispäiväkirjassa luki: "Parin kanssa tuli niin hypnoottinen yhteys, että olimme hetken yksi henkilö eikä kaksi erillistä ihmistä."

Tunnelmia ensimmäisistä päivistä

" Kiitollinen, onnellinen. Porukka vaikuttaa niiin ihanalta ja on ihana oppia uutta. Harmittaa jo valmiiks, että tää on niin lyhyt kurssi."


"Erittäin mukava porukka, mielekkäitä tunteja joissa luovaa, kekseliästä ja rentoa tanssillisuutta. Loistavat ja osaavat opettajat, joiden hyvin suunniteltuihin tunteihin on ollut helppo heittäytyä. Paljon ehti jo kolmessa päivässä tapahtua. Yksin tuikimme, yhdessä loistamme!"


"Opettajat huippuja: mukavia ja osaavia. Porukka innostunutta ja jonkinlainen yhteenkuuluvuuden ja luottamuksen tunne jo olemassa. Uutta opittu ja halu oppia lisää on kasvanut. Loistava alku kurssillemme!"


" Itselläni odotukset ovat jo ylittyneet sekä opettajien sydämellisyyden, asiantuntevuuden ja opetuksen laadun että kurssikamujen samanhenkisyyden osalta. Tästä tulee tanssintäyteinen ja unohtumaton syksy. Ilman tanssia ei ole elämää..."


"Pyörällä päästäni olen. Tunnelmat laidasta laitaan: "Apua selviänkö" -tunteesta haltioitumiseen. Mutta, mukana haluan olla, ehdottomasti!"





Kommentit

Suositut tekstit